Tekoja

 

Käyttäjän teko :
Eira
Aineettomia lahjoja jouluna, yksi joka perheenjäsenelle.

Keskivertosuomalainen kotitalous kuluttaa luonnonvaroja noin 40 tonnia henkilöä kohden. Maapallomme luonnonvarojen kestävän käytön kannalta materiaalijalanjälkemme saisi olla vain 8 tonnia, jotta luonnonvaroja riittäisi koko maailman väestölle. Tonni Lähti -haasteessa kerätään käytännön tekoja 1000 kg materiaalinkulutuksen vähentämiseksi yhdessä vuodessa.

Materiaalijalanjälki koskee kaikkia elämänalueita: asumista, ruokaa, liikkumista/liikennettä, kotitalouden käyttötavarahankintoja, vapaa-ajan viettoa, harrastuksia ja matkailemista. Kestävämmällä elämäntavalla on myönteisiä vaikutuksia ympäristön lisäksi omaan elämään.

Palveluja käyttämällä syntyy esimerkiksi uutta vapaa-aikaa, kun ostokset tuodaan kaupasta kotiin tai lapset oppivat kulkemaan bussilla harrastuksiin. Lisäksi tavaroiden lainaamisella ja jakamisella on sosiaalisia vaikutuksia. Resurssiviisauden myötä syntyy myös täysin uusia liiketoimintamalleja.

hävikin vähentäminen

Alla on esimerkkejä Tonni Lähti -vinkeistä käytännön teoiksi, joilla lähtee tonni vuodessa. Haasteen ensivaiheen tavoitteena on kerätä tuhat tekoa! Mitä sinä olisit valmis tekemään?

Liikenne

Kohotan kuntoani: kuljen joka viikko 25 km auton sijaan julkisilla tai pyörällä.

Työmatkalle juttuseuraa: kuljen joka viikko 10 km toisen kanssa yhdessä autossa kahden auton sijaan.

Kauluspaidalle vapaapäivä: siirryn tekemään 1 etätyöpäivän viikossa, jolloin jätän ajamatta 12 km yksin autossa.

Kesän jatkaminen: ajan kesäloman jälkeen 2 kuukautta pyörällä töihin ja korvaan sillä päivittäin 15 yksin ajettavaa autokilometriä.

Luen työmatkalla sanomalehteä: kuljen 3 työpäivänä junalla Lahdesta Helsinkiin ja takaisin enkä yksin autolla.

Vuorotellen vapaailta: Sen sijaan, että vien lapsen 2 kertaa viikossa itse autolla harrastukseen (15 km meno-paluu), jaan matkat puoliksi toisen perheen kanssa.

Matkailu

Kannatan oman alueen yrittäjiä: korvaan 1 henkilön pitkän lomalennon lähilomalla.

Enemmän rentoutusta, vähemmän ajelua: vietän kahden mökkiviikonlopun sijaan 4 vuorokautta putkeen mökillä, jonne on 500 kilometrin automatka.

Katselen maisemia: korvaan edestakaisen yksin ajettavan automatkan Helsingistä Vaasaan junamatkalla.

Hiljaa hyvä tulee: Matkustan kerran kuussa Helsinki-Tallinna -reitin pika-aluksen sijaan matkustaja-autolautalla.

Syöminen

Terveellisempi ruokavalio: korvaan joka viikko puoli kiloa naudanlihaa broilerilla, kalalla, tofulla tai viljapihveillä.

Kevyempi olo: Korvaan 60 % syömistäni liha- ja kalatuotteista kasviperäisillä.

Vyötärö kapeammaksi: Vähennän syömistäni kuudesosalla eli 400 g/päivä.

Asuminen

Tulevaisuuden energiaa: korvaan 700 kWh sähköä tuulisähköllä.

Tarkkuutta puutarhaan: Säästän vesijohtovettä 100 kuutiota vuodessa.

Uusi suihku: Vaihdan suihkun veden virtauksen 18 litrasta 12 litraan minuutissa (jos puolitoista suihkutuntia viikossa).

Väljyyttä kaappeihin: järkeistän kolmasosan tavaroistani parempaan käyttöön (esim. kirpputorille) enkä hanki uusia tilalle.

Yhteiskäyttö taloyhtiössä: Minun lisäkseni kahdeksan taloutta käyttää yhteistä pesukonetta ja kuivausrumpua oman sijaan.

Luontoa lähelle: Jätän pihassa 20 neliötä luonnontilaan sen sijaan, että laitan kivilaattaa, nurmikkoa tai puuterassia.

Työ ja raha

Tulostimelle rauhaa: Töissäni ehdotan siirtymistä paperittomaan toimistoon ja säästämme sillä 3 riisiä paperia kuussa.

Enemmän vapaapäiviä: Käytän ja tienaan vuodessa 1000 euroa vähemmän lisäämällä palkattomia lomapäiviä.

Kompensoin luonnonvarojen käyttöä: Lahjoitan Luonnonperintösäätiölle varat 1000 metsäneliön suojelemiseen.

Jakamistalouden palvelut: Yövyn työmatkoillani vuoden aikana 30 vuorokautta Airbnb:n tai vastaavan kautta toisten ihmisten asunnossa.

 

Listan ovat koonneet Michael Lettenmeier D-Mat, sekä Helsingin yliopiston opiskelijat Mervi Tabell, Karoliina Koistila, Sari Liukkonen ja Timo Sundström.

Facebook Comments